En käsitä, mihin tää kaikki aika katoaa. Oon kolmivuorotyössä ja tuntuu, että kaikki mitä teen, on nukun, syön ja meen töihin. En oo kerenny kutomaan pitkiin aikoihin. Enkä virkkaamaan, mutta sitä muutenki tulee tehtyä vähemmän, kutominen on se mun juttu.
Mutta mikä on vielä kauheampaa omasta mielestäni on se, etten oo ees kirjoja lukenu. Mulla on valehtelematta täällä kämpillä yli kaksataa kirjaa, jotka vaan oottaa, että lukisin ne. Tuolla noin ne kököttää siistissä pinossa sängyn ja hyllykön väliin jäävässä tyhjässä kulmauksessa, ku niitä on niin paljon että ei ne tuohon hyllykköön ees mahtuis. Ne ei oikein pääse esille tuolta. Eikä mulla sitten tule otettua sieltä kirjaa ja istuuduttua lukemaan.
Oon aina rakastanu lukemista. Kirjat on niin paljon parempia ku niiden pohjalta tehdyt elokuvat/sarjat. Paitsi ehkä Game of Thrones. Se on televisiosarjana ihan huippu. Mutta poikkeus vahvistaa säännön. Mulla on ollu sellanen periaate, että luen ensin sen kirjan ja katson sitten vasta siitä tehdyt muut audiovisuaaliset versiot. Koska en halua, että kaikki henkilöt ovat jo valmiiksi pureskeltuja, että mielikuvitukseni ei tarvitse itse tehdä yhtikäs mitään. Kaikilla on jo selvät kasvot mielessäni, mitän ei jää omien mielikuvien varaan. Se mua siinä eniten ärsyttää.
Tuntuu, että tää koulun ja työn paljous saa luovuuden katoamaan, ja se pelottaa mua.
Haluttas soittaa taas koskettimia, mut ne ei mahu tänne kämpille. Mulla on kaikki nuotitkin mukana. Joskus vaadin äitiä tuomaan ne tänne. Ihan sama, pölyttykööt vaikka tuolla sängyn alla, mutta haluan soittaa.
Epäilen etten kerkeä taaskaan osallistua NaNoWriMoon, eli National Novel Writing Monthiin. Siinä on tavoitteena kirjottaa 50,000 sanainen novelli marraskuun aikana. Sain sen tehtyä 2012, mutta viime vuonna kaikki oli niin uutta, uusi koulu, uusi kaupunki, uusia haasteita, uusi parisuhde, että ei siinä häslingissä mitään nanoa miettinyt. Nyt taas kutkuttais yrittää mutta en tiedä haluanko aloittaa, jos en sitä kuitenkaan valmiiksi saa. Tai edes maaliin asti.
Ainakin mie vielä kirjotan. Paskaa, mutta kirjotanpa kuitenki. Blogia ja joskus jopa päiväkirjaa. Tämän voi siis tavallaan käsittää sensuroituna versiona päiväkirjastani.
Nämäpä ovat tämän illan mietteet, pistän nyt pään pehkuihin ja herään virkeänä huomiseksi Lidliin paistopisteelle ja sieltä illaksi töihin. Enää kaksi päivää Tallinnaan!!
- L
torstai 17. heinäkuuta 2014
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Petetyt lupaukset
Oon hyvä alottaan asioita mutta hitusen huonompi kattomaan, että ne tulee tehtyä loppuun asti kunnolla.
Se on havaittavissa kaikkialla mitä teen. Alotan koulussa kurssit aina vahvasti, ekat välikokeet menee hyvin, jaksaa keskittyä, hyvät muistiinpanot, ja sitte se homma leviää käsiin. Mulla on lukematon määrä keskenerisiä neuleprojekteja. Kuinkahan monta kertaa oon alottanu Uuden Elämän. Kuinka monta kertaa oon tehny itelleni lupauksia että hei, nyt ryhdistäydyn, nyt oon aktiivinen, nyt hoidan tän kotiin.
Ja sitten vaan rikkonu ne lupaukset, pettänyt itseni.
Muille tehdyt lupaukset on vaan niin paljon helpompi toteuttaa, eikö? Vaikka hampaat irvessä mutta tehdään kuitenki. Itselle tehdyistä joustetaan. Mutta ei niin sais tehä. Tai siis ei saa olla liian tiukkakaan koska mehän kaikki ollaan vaan ihmisiä, yada yada, mutta se tunne ku olet vannonu että käyt lenkillä ja teet kyykkyjä ja punnerruksia ja sitten kolmen päivän päästä ostatkin karkkipussin ja makaat vain sohvalla kattoen lempparisarjaa comfort food -taivaassa ja huomaat että paska, täällä sitä taas ollaan.
Haluan pitää tämän lupaukseni ittelleni. Haluan oikeasti kirjottaa tätä blogia ja haluan oikeasti kohentaa elämäni ja mieleni ja sieluni laatua, enkä vaan hautautua kuvitelmiin ja tyhjiin lupauksiin ja ensi viikon maanantaihin. En takaa että tää teksti olisi mitään nättiä tai että sitä tulisi tosi useasti tai että sitä kannattaisi lukea, mutta lupaanpa vain että päivitän.
Ja liikun.
Kyllä mie pystyn siihen.
Se on havaittavissa kaikkialla mitä teen. Alotan koulussa kurssit aina vahvasti, ekat välikokeet menee hyvin, jaksaa keskittyä, hyvät muistiinpanot, ja sitte se homma leviää käsiin. Mulla on lukematon määrä keskenerisiä neuleprojekteja. Kuinkahan monta kertaa oon alottanu Uuden Elämän. Kuinka monta kertaa oon tehny itelleni lupauksia että hei, nyt ryhdistäydyn, nyt oon aktiivinen, nyt hoidan tän kotiin.
Ja sitten vaan rikkonu ne lupaukset, pettänyt itseni.
Muille tehdyt lupaukset on vaan niin paljon helpompi toteuttaa, eikö? Vaikka hampaat irvessä mutta tehdään kuitenki. Itselle tehdyistä joustetaan. Mutta ei niin sais tehä. Tai siis ei saa olla liian tiukkakaan koska mehän kaikki ollaan vaan ihmisiä, yada yada, mutta se tunne ku olet vannonu että käyt lenkillä ja teet kyykkyjä ja punnerruksia ja sitten kolmen päivän päästä ostatkin karkkipussin ja makaat vain sohvalla kattoen lempparisarjaa comfort food -taivaassa ja huomaat että paska, täällä sitä taas ollaan.
Haluan pitää tämän lupaukseni ittelleni. Haluan oikeasti kirjottaa tätä blogia ja haluan oikeasti kohentaa elämäni ja mieleni ja sieluni laatua, enkä vaan hautautua kuvitelmiin ja tyhjiin lupauksiin ja ensi viikon maanantaihin. En takaa että tää teksti olisi mitään nättiä tai että sitä tulisi tosi useasti tai että sitä kannattaisi lukea, mutta lupaanpa vain että päivitän.
Ja liikun.
Kyllä mie pystyn siihen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)